Oulunkyläinen pyysi minua kertomaan, mistä Helsingin kaupunginvaltuustossa edistämistäni päätöksistä olen kaikkein ylpein. Ja mitä ovat asiat, joita haluan olla tulevalla kaudella edistämässä - jos äänestäjät sen minulle suovat.

Keväällä 2024 suoritetussa tilastoinnissa Helsingin 5.-luokkalaisista vain 84 % osasi uida 25 metriä, ja 6. luokan päätteeksi peräti kolmasosa oppilaista ei selviytynyt Pohjoismaisen uimataitotestin 200 metrin vaatimuksesta​. Tämä on erittäin huolestuttavaa. Mitä siis pitäisi tehdä?

Päiväkodit tuskailevat Palmian kanssa - pihoissa on hengenvaarallisen liukasta. Ei voi olla niin, että Palmiaa ei saada kuriin. Päiväkotien pihoilla kulkevat kalleimmat ihmisemme ja arvokkaat ammattilaisemme. Pitääkö jonkun oikeasti satuttaa itsensä ennen kuin puutumme selkeisiin sopimusrikkomuksiin?

Keskustelu rasismista hallituksen ytimessä paljastaa karun totuuden: onko meillä arvojohtajuutta? Tyhjät puheet nollatoleranssista eivät vakuuta, kun todellisia seurauksia ei nähdä. Mitä tämä viestii maahanmuuttajille ja vähemmistöille, jotka rakentavat elämäänsä Suomessa?

Samalla kun Suomi tarvitsee kipeästi työperäistä maahanmuuttoa, poliittinen johto antaa viestin, joka saa pohtimaan: kuka haluaa jäädä yhteiskuntaan, jossa kokee olevansa ei-toivottu? Miltä Suomi näyttää – ja tuntuu – nyt?

Helsingin kaupungin pitää pystyä parempaan talvikunnossapitoon. Sääntöjen pitää olla samat niin julkisille kuin yksityisille toimijoille - sakkoja ja sanktioita on annettava epäonnistuneille palveluiden tuottajille joka tapauksessa.

Helsingin varhaiskasvatuksen haasteista on keskusteltu julkisuudessa jo pitkään. Hopealuotia ei ole, mutta on useita pieniä asioita, joissa pystymme kyllä parempaan.

Koulut pohdituttavat. Helsingin Sanomat on kirjoittanut tänä keväänä muun muassa koulujen välisistä eroista ja siitä, miten vanhemmat välttelevät tiettyjä kouluja ja tiettyjä alueita.

Ymmärrettävästi tämä on aihe, josta olen saanut paljon myös kysymyksiä. Tässä kolme yleisintä - vastauksineen.

Helsinki on monessa suhteessa vetovoimainen, mutta ei silloin, kun puhutaan lääkäreistä ja julkisista terveysasemista. Miksi? Mistä on kyse ja mitä sille pitäisi tehdä?

Viime perjantaina hallitus esitteli oman suunnitelmansa siitä, miten ja missä järjestyksessä koronaviruksen takia asetettuja rajoituksia ryhdytään purkamaan.

Kokoomus on moittinut hallituksen suunnitelmaa kunnianhimottomaksi. Olen samaa mieltä. Nyt tuntuu kuin tyytyisimme odottelemaan, että rokottaminen etenee sen sijaan, että pyrittäisiin aktiivisesti pohtimaan, mitä muita työkaluja palveluiden avaamiseksi voisi olla.

Työkaluja, kuten koronapassi.

Neuvola on suomalaisten perhepalveluiden kruununjalokivi. Sitä on kiittäminen monesta Suomen saavutuksesta esimerkiksi lapsikuolleisuuden vähentämisen ja lapsiperheiden hyvinvoinnin paranemisen saralla. Vähimmillään kyse on varmasti siitä, että seurataan lapsen kasvua. Se toki onnistuu mittaa käyttämällä ja lapsen vaa’alle laskemalla keneltä tahansa. Mutta siinä missä meidän perheelle nimetty terveydenhoitaja on tavannut esikoista viimeiset neljä vuotta, seurannut toisen lapsemme raskautta ja vauva-aikaa ja siis tuntee perheemme tilanteen hyvin, ystäväni perheen kohdalla ei voida samanlaisesta tuesta puhua.

Tänään 18.3. vietetään valtakunnallista Varhaiskasvatuspäivää. Sen kunniaksi haluan jakaa 3 + 3 asiaa varhaiskasvatukseen liittyen. 3 asiaa, joista olen oman lapseni varhaiskasvattajille kiitollinen ja 3 varhaiskasvatukseen liittyvää asiaa, joiden eteen aion itse tehdä töitä, mikäli tulen valituksi kaupunginvaltuustoon.

Minäkin olen teeskennellyt puhuvani puhelimessa kävellessäni pimeässä kotiin. Olen soittanut joskus miespuoliselle ystävälle ihan oikeastikin. “Puhut nyt siinä hetken, kunnes pääsen kotiin saakka.” Olen pitänyt avaimia nyrkissä niin, että sormien välistä sojottaa teräviä kappaleita valmiina viiltämään, jos joku ottaa olkapäästä kiinni. Minua on seurattu ratikalla baarista kotiovelle saakka. Olen kiihdyttänyt askelia, kun olen kuullut toiset sellaiset selkäni takaa. Minulla oli tiedossa lapsena ja nuorena synnyinkaupunkini Kuopion NE puistot, joiden läpi ei kannattanut auringon laskettua kulkea.

On ollut erään kokoomuslaisen nuoren, Samuel Tammekannin mukaan sellainen viikonloppu, että ensin sadasta nollaan ja sitten nollasta sataan. Lauantaina Helsingin kokoomuksen ehdokasrivistä lähti ensin arvoliberaali kokki ja vaikuttaja Hanna Gullichsen ja sitten pormestariehdokas, koko listan kärki Kirsi Piha. Syitä on spekuloitu Helsingin Sanomia myöten usean kolumnin verran, mutta molemmat mainitsivat itse sovittamattomat ristiriidat joidenkin puolueen jäsenten sanomisten ja puoleen yhdessä sovittujen arvojen välillä.

Kaksi asiaa saivat minut ehdolle. Kiitollisuus menneestä ja pelko tulevasta.

Minä olen mahdollisuuksien tasa-arvon tuote. Olen pienituloisen perheen lapsi, joka sai kaikki mahdollisuudet kaupungin tuottamista ja maksamista palveluista. Sain osallistua varhaiskasvatukseen, vaikka äitini oli työttömänä. Sain kalliin soittimen koululta lainaan yli viideksi vuodeksi ollessani musiikkiluokalla, jotta pystyin opettelemaan klarinetin soittamisen. Sain harkinnanvaraista toimentulotukea, jolla maksoin ylioppilastutkintomaksut.